tiistai 10. syyskuuta 2013

Kommentti petoeläinkeskusteluun


Maa- ja metsätalousministeriö on antanut siunauksen useammille ilveskaadoille. Asiasta tiedotettiin jo kesäkuussa, mutta nyt keskustelu on kiihtynyt. Nykyinen suurpetopolitiikka kertoo jälleen päättäjien lyhytnäköisyydestä ja tarkoitusperien hukkaamisesta. Esimerkiksi Utsjoelle siirretään Ranualla (eläinpuisto) kasvatettuja ilveksiä kannan kasvattamisen ja luontoon sopeuttamisen nimissä. Puollan vahvasti eläimien istutusten vähentämistä tulevaisuudessa mieluummin kuin kaatolupien lisäämistä. Ilveskannat ovat nousseet parilla sadalla yksilöllä viime vuodesta. Tulevaisuudessa poro- ja maaseutuelinkeinojen harjoittajat tulevat ottamaan luonnonsuojelujärjestöjen kanssa turhaan yhteen lyhytnäköisen politiikan vuoksi.  Onkin varsin harmittavaa, että petoja siirretään nyt pohjoiseen tapettavaksi. On myös sääli, että porosurmien vuoksi kiistelty laji ahma on jäänyt tällaisen tilanteen jalkoihin keskustelussa. Molempien lajien kannat ovat viime vuosina olleet nousussa ja luonnon monimuotoisuuden ja elinkeinonharjoittamisen tasapaino tulisi saada pikaisesti paremmin kasaan. Kantalajien säilymisen turvaaminen on maassamme elintärkeää, mutta luonnonsuojeluun nojaavat päätöksetkään eivät saa enään nojata kymmeniä vuosia vanhaan tietoon tai perintöön. Pohjoisten maaseutuelinkeinojen harjoittajien eläimet joutuvat usein turhaan surman suuhun kaatolupien byrokratian vuoksi.

-Jussi Öman/pj LaVanu

perjantai 6. syyskuuta 2013

Järjestöbyrokratiakurssi, pyhiinvaellus ja fuksimessut!

Morjens! Uutena piirisihteerinä oppivelvollisuuksiini kuuluu perehtyä monimutkaiseen, mutta mielenkiintoiseen byrokratian viidakkoon. Tähän antoi mahdollisuuden 30.8.-1.9.2013 järjestetty Sinun täytyy astua johtoon -kurssi, jossa toimin Lapin edustajana. Sillä välin, kun olin matkoilla Lapin Vasemmistonuoret edustivat fuksimessuilla. Saldona oli kuusi uutta jäsentä! Kiitos.

Punaisen Tampereen kautta Poriin
Vanhana Tamperelaisena oli onni, että yöjunani oli Tampereella jo ennen aamun sarastusta. Tehokkaana ajankäyttäjänä päätin tutustua Tampereen punaiseen puoleen. Aloitin aurinkoisen päiväni aamiaisella Amurin työläiskorttelissa. Amurin Helmi tarjosi maukkaan ja ravitsevan aamupalan nostalgisessa ympäristössä. Kävellessäni keskustan katuja en voinut olla miettimättä kansalaissodan tunnelmia ja taisteluja. 

Toinen pyhiinvaelluskohteistani oli Lenin -museo. Museo on paikka, jossa Lenin ja Stalin tapasivat ensimmäisen kerran 1905. Tässä rakennuksessa Lenin antoi siunauksensa Suomen itsenäisyyshankkeelle.  Museo tarjosi kattavan paketin Leninin historiasta ja Neuvostoliiton synnystä. Punainen henki leimusi rinnassani ammentaessani mieleni täyteen arvokasta historiaa. Markkinatalouteen sekaantumista en voinut välttää, vaan lähdin mukanani repun täydeltä hienoja Neuvosto-aiheisia matkamuistoja. Lenin -museo on jokaisen itseään kunnioittavan vasemmistolaisen ehdoton vierailukohde.

Matka kohti Poria
Legendaarisessa Ravintola Saludissa syödyn lounaan jälkeen matka jatkui kohti Poria. Porissa asetuimme mukavasti SPR:n leirikeskukseen. Kolmipäiväinen kurssi sai luvan alkaa.
Kurssi oli täynnä tiukkaa tietoa järjestön pyörittämisestä, rahahanoista, tiedottamisesta, tasa-arvosta ja kaikesta mitä järjestöihmisen täytyy tietää. Kurssi auttoi "rakastamaan" byrokratian käänteitä ja ymmärtämään niiden tarjoamat edut, mutta myös varjopuolet. Loppujen lopuksi byrokratia on edellytys demokratialle ja ihmisten tasa-arvoiselle kohtelulle.

Ohjelmaan kuului tietenkin rentoa meininkiä ja saunomista kauniissa merimaisemissa. Suosittelen lämpimästi ensi vuonna järjestettävää järjestöbyrokratiakurssia kaikille järjestössä toimiville!
"Opi perusasiat, Se ei riitä, mutta opi ne, Niille joiden aika on tullut, Se ei koskaan ole liian myöhäistä". Sinun täytyy astua johtoon! 

-Eetu Ahola/Piirisihteeri LaVanu